Esittely
Energiateollisuuden työmarkkinaseminaari tarjoaa jälleen herätteleviä puheenvuoroja työmarkkinoista, osaamisesta ja työvoiman saatavuudesta.
Yleinen taloustilanne ja talouteen liittyvät tulevaisuuden näkymät heijastuvat vääjäämättä työmarkkinoihin. Seminaaripäivän alussa tarkastellaankin energia-alan murrosta ja muutosten vaikutuksia työelämään sekä yrityksen että työntekijän näkökulmasta.
Odotetussa seminaarissa kuulet miten energia-alan maine vaikuttaa työnantajakuvaan sekä alan houkuttelevuuteen. Päivien aikana keskustellaan myös kansainvälisestä rekrytoinnista sekä diversiteetistä tekniikan alan työpaikoilla.
Tilaisuudessa tapaat niin energia-alan henkilöstön kehittämisestä vastaavat konkarit kuin vastikään alalle tulleet uudetkin kasvot. Tule mukaan yhteisiin keskusteluihin.
Tilaisuuden ohjelma valmistuu kesäkuussa.
Kohderyhmä
Työmarkkinaseminaari on suunnattu energia-alan henkilöstö- ja HR-ammattilaisille, johdolle ja esimiehille sekä osaamisen kehittämisestä vastaaville. Myös henkilöstön edustajat, luottamusmiehet, samoin kuin alan palkansaajajärjestöjen ja yhteistyökumppaneiden edustajat ovat tervetulleita mukaan.
Majoitus
Varmistaaksesi huoneen saannin, varaathan sen mahd. pian.
Huoneet ovat varattavissa hotellin varaustilanteen mukaan ajalle 27.-29.9. Huonehinnat 145 e/1 hh/ yö ja 165 e/2 hh/ yö. Varaukset p. 09 2521 0000, sähköpostitse hotel@crowneplazahelsinki.fi